Massimo Carlotto
<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />
Massimo Carlotto on hard boiled - suunnan uusi tähti Ison Ravan molemmilla rannoilla.
Milloin hänestä kuullaan Suomessa? www.massimocarlotto.it
ARRIVEDERCI AMORE, CIAO
Giorgio Pellegrini on tuomittu elinkautiseen hänen oltuaan räjäyttämässä pommia Teollisuusliiton päämajan edessä. Yövartija oli menettänyt attentaatissa henkensä. Giorgio, paettuaan Latinalaiseen Amerikkaan, jatkaa siellä proletaarista vallankumoussotaa sorretun kansan vapauttamiseksi pääoman sorrosta, kunnes – käskystä - tappaa epäröimättä parhaan ystävänsä, joka on syyllistynyt vankien pahoinpitelyyn. Vuosi on 1989; Berliinin muurin kaatuminen koskettaa monia, maailman muutos kävelee vastaan. Giorgioa ei kiinnosta enää vaivalloinen vallankumoustoiminta; hän haluaa ulos umpikujastaan, väljemmille vesille, makeaan elämään. Hän onnistuu palaamaan Ranskaan, piileskelemään siellä uuden passin turvin ja löytää vanhan toverin, Giannin, joka käyttää taistelijanimeä "Sergio", vaikka, kuten hän itsekin sanoo: "Organisaatiota ei enää ole, mitään ei enää ole jäljellä. Aseellisen taistelun kokeilu on ohi."
Pellegrini haluaa palata takaisin normaaliin elämään; hän tuntee rikoslain pykälät 178 ja 179, jotka sallivat rehabilitoinnin ja rangaistusten lieventämisen. Hän kiristää Giannin kautta "organisaatiota" auttamaan uhaten antaa ilmi vapaalle jalalle jääneet toverit. Lopulta elinkautiseen tuomittu militantti saadaan ottamaan niskoilleen myös Pellegrinin rikoksen. Giorgion on kuitenkin odotettava, että hänen tuomionsa muutettaisiin. Hän joutuisi istumaankin jonkin aikaa.
Hän aloittaa alkupääomansa kasaamisen kaiken mahdollisen rikollisuuden, naisten viettelyn, hyväksikäytön ja kylmäverisyytensä turvin, jotka johtavat hänet myös murhiin ja raakuuksiin; ne tuntuvat viehättävän häntä. Pellegrinin työ menneisyytensä peittelemiseksi ja elämän aloittamiseksi "rehellisenä kansalaisena" vaatii verta, hikeä ja kyyneleitä. Kirjan takakannessa viitataankin 1700- luvun englantilaisiin kertomuksiin nousevan porvariston häikäilemättömästä alkuperäisestä kasaamisesta. Italiassa sen piirteitä on näkyvissä maan koilliskulman, Veneton, talouskehityksessä: sen poliittinen ja taloudellinen eliitti ovat kietoutuneet yhteen järjestäytyneen rikollisuuden kanssa. Myös valtiolliset figuurit ovat osallisia, kuten viimeaikainenkin historia osoittaa. Toiminta "globalisoituu", pääomat siirtyvät halvan työvoiman ja löysän ympäristönormiston maihin. Etelä-Amerikassa Pellegrini etsii töitä paratiisirannoilta ennen Pariisiin siirtymistään: "Eurooppalaiset, erityisesti italialaiset sijoittajat ovat alkaneet rakentaa hotelleja kauniille, saastumattomille rannoille. Ei mitään ympäristövelvoitteita, ei asemakaavaa ja lupien myöntäminen perustuu vain yksinkertaiseen lahjontajärjestelmään."
Pellegrinin pyrkimykset välttää elinkautinen joutuvat kriisiin hänen kohdatessaan sinnikkään ja korruptoituneen komisarion – Ferruccio Anneddan – poliisin erikoisyksiköstä (Digos). Valokuva Pellegrinistä ja muista yövartijan ruumiin vieressä on raskauttava todiste syyllisyydestä. Se ei kuitenkaan tule esiin, kun Giorgio Pellegrini tekee sopimuksen ja antaa ilmi Aneddalle kaikki entiset toverinsa.
Hän saa camorra-pomolta työtä bordellin hallinnoimisessa, kohtelee prostituoituja kovakouraisesti ja väijyy sopivaa hetkeä tehdäkseen elämänsä kaappauksen. Aneddan kanssa hän järjestää arvokuljetuksen ryöstön, joka huipentuu rikoskumppaneiden (kroatialaisten sotarikollisten ja espanjalaisten anarkistien) surmaamiseen ja huiman saaliin jakoon korruptoituneen komisarion kanssa.
Pellegrini muuttaa Venetoon taloudellisen "nousun" aallonharjalle. Paikallinen asianajaja, Sante Brianese, joka tähtää senaattoriksi, järjestää hänelle elämän ulkoiset puitteet. Hän hoitaa tuomion muuttamisprosessia ja auttaa avaamaan ravintolan. Brianesea Giorgiolle oli suositellut erään venetolaisen pankkiiriliikkeen johtaja, joka oli tuomittu petoksesta ja kavalluksesta. Hän sanoo Brianesen olevan erikoistunut rikoslakiin ja laitonta alkuperää olevien pääomien sijoittamiseen. Pellegrini ryhtyy, tai joutuu senaattoriehdokkaan avustajaksi; ravintola <?xml:namespace prefix = st1 ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:smarttags" />La Nenasta tulee tämän kannattajien kokoontumispaikka. Vuorossa on kihlautuminen - asianajan neuvosta – hiljaisen ja vaatimattoman, perhe-elämästä unelmoivan uskonnollisen tytön kanssa, jota ei voi verratakaan miehen aiempiin valloituksiin. Niihin kuulunut seksuaalinen hurjastelu olisi nyt jätettävä taakse; tilalle tulisivat kirkkohäät ja epäileväisen rippi-isän, don Agostinon perheneuvonta. Avioliittosuunnitelman ennuste on heti kättelyssä huono.
Anedda ilmestyy uudelleen Giorgio Pellegrinin elämään - pian tämän saatua vapautensa - tuoden mukanaan vakavia ikävyyksiä. Anedda kiristää Giorgiolla vielä yhden "välttämättömän" murhan. Giorgio – joka on aloittanut "uuden elämän" – on haluton tehtävään, mutta tajuaa, että hänetkin on tarkoitus päästää päiviltä: "Ei todistajia, ei riskiä". Roberta havaitsee puolestaan, että hänen miehensä on murhaaja. Syrjähyppyjen paljastuminen tuttavan, Martinan kanssa, oli jo ajanut suhteen äärirajoille. Nyt Roberta haluaa puhua Giorgion tekemisistä poliisille. Mies tappaa hänet kylmäverisesti, jopa herkutellen. Huurteista tunteettomuutta ja täydellistä empatian puuttumista hän osoittaa myös murhatessaan ikääntyneen prostituoidun, entisen mafiapomon lesken, jonka luona on majaillut vaikeina aikoina.
Carlotton romaanin päähenkilöstä on sanottu lehdistökeskustelussa, että hän olisi Italian kertomakirjallisuuden pahin hahmo. Ideaaleista luopuminen, oman edun tavoittelu keinoja kaihtamatta, rosvoten, jopa murhaten ja vanhat ystävät pettäen kai kuuluvat "ajan henkeen". Carlotton teoksessa politiikka ja talous ovat lähinnä viitteellisesti läsnä, kuten esimerkiksi senaattoriksi pyrkivässä asianajajassa. Mutta toimintaan keskittyvässä teoksessa asettuvat rinnakkain terrorismin, siis aseellisen poliittisen taistelun ja (nykyisen) ryöstökapitalismin säälimättömyys.
Robertan hautajaisissa Pellegrini kohtaa Martinan, jonka lupaa heti naida. Seppeleen nauhaan hän oli kirjoituttanut: "Arrivederci amore, ciao."
Näyte kirjasta ( ei saatavilla suomeksi)
Prologi
Alligaattorin raato kellui maha ylöspäin. Se oli tapettu, kun se oli tullut liian lähelle leiriä, eikä kukaan halunnut menettää kättään tai jalkaa. Imelät mätänemisen ja viidakon hajut sekoittuivat toisiinsa. Lähimpään hökkeliin oli aukiolta satakunta metriä.
Italialainen jutteli leppoisasti Huberton kanssa, huomasi minut, kääntyi ja hymyili. Iskin hänelle silmää ja hän jatkoi rupatteluaan. Siirryin italialaisen taakse, vedin syvään henkeä ja ammuin häntä niskaan. Mies lysähti ruohistoon.
Tartuimme ruumiin jalkoihin ja käsivarsiin ja heitimme sen alligaattorin viereen; matelijan vatsa oli taivasta, miehen kasvot pohjaa kohti.
Vesi oli seisovaa ja niin täynnä törkyä, että veri ja aivojen kappaleet hädin tuskin mahtuivat sekaan.
Huberto otti minulta pistoolin, tunki sen vyöhönsä ja antoi nyökkäämällä merkin palata leiriin. Tottelin, vaikka olisin mieluummin jäänyt upottamaan ruumiin syvemmälle veteen.
En ollut kuvitellut, että tappaminen olisi niin helppoa. Painoin pistoolin piipun miehen vaaleisiin hiuksiin varoen koskemasta päähän, ettei hän kääntyisi ja katsoisi minua silmiin. Sitten vedin liipaisimesta.
Laukaus oli terävä ja se säikytti linnut lentoon. Potkaisu käteen oli kevyt. Sivusilmällä näin miten puoliautomaattisen lukko vetäytyi ja latasi uuden luodin. Katseeni oli kuitenkin keskittynyt miehen niskaan, jossa oli täydellinen punainen reikä.
Luoti oli tullut otsasta ulos repäisten haavan reunasta palasen. Huberto oli katsonut miehen kuolevan räväyttämättä eväänsäkään. Hän tiesi, että näin piti käydä. Italialainen oli teloitettava ja Huberto oli tarjoutunut johdattamaan hänet ansaan.
Jo jonkin aikaa sitten mies oli alkanut aiheuttaa ongelmia. Hän pahoinpiteli vankeja yöllä, umpikännissä. Edellisenä iltana comandante oli kutsunut minut telttaansa. Hän istui telttasängyllään ja pyöritteli käsissään valtavaa pistoolia.
"Se on yhdeksänmillinen, tehty Kiinassa", hän selitti. "Tarkka jäljennös Browning HP:sta. Kiinalaiset kopioivat kaiken. He ovat pikkutakkoja yksityiskohdissa. Ilman kiinalaisia sanamerkkejä se menisi täydestä. Mutta koneisto mättää. Lipas jumiutuu puolivälissä. Moni kakku päältä kaunis, vaan silkkoa sisältä. Juuri niin kuin kiinalainen sosialismi.
Nyökkäsin muka kiinnostuneena.
Comandante Cayetano oli sissisodan legendaarisia kaadereita, yksi harvoja henkiin jääneitä. Hän oli jo yli kuudenkymmenen, laiha hujoppi ja piti samanlaista pujopartaa kuin vietnamilaisjohtaja Ho Tshi Minh. Hän oli sokeriruokoa viljelevän suurtilallisen poika, joka nuorena oli päättänyt siirtyä köyhien ja indiosien puolelle. Hän oli järjestelmällinen, jopa yksitoikkoinen, mutta ovela tyyppi eikä missään tapauksessa olisi kutsunut minua puhumaan tyhjänpäiväisiä. Niin hän ei tehnyt koskaan; en ollut hänen suosikkejaan.
"Tapa hänet", Cayetano sanoi ja ojensi pistoolin minulle. "Yksi laukaus riittää."
Nyökkäsin taas. En näyttänyt hämmennystäni, enkä edes kysynyt kuka minun piti tappaa. Tiesin sen liiankin hyvin.
"Miksi juuri minä?" Sen vain halusin tietää.
"Koska sinäkin olet italialainen. Tulitte yhdessä ja olette ystäviä. Tällaiset asiat on hyvä pitää perheen sisäisinä", hän sanoi pirullisella äänellä. Hangoittelua hän ei olisi sallinut.
Nyökkäsin ties monennenko kerran ja seuraavana iltana painoin liipaisinta. Leirissä kukaan ei kommentoinut tapahtunutta. Kaikki olivat odottaneet sitä.
Tämä halpamainen teloitus oli minun ainoa kokemukseni sissisodassa. Olin tappanut miehen, joka oli päättänyt antaa elämänsä keskiamerikkalaisen kansan asialle. Näinhän me sanoimme.
Mutta me olimme vain turhamaisia typeryksiä, joutuneet jättämään Italian ja yliopiston hanit. Kannoillamme kulki etsintäkuulutus kumoukselliseen järjestöön kuulumisen ja mitättömän pommi-iskun takia. Paitsi, että Teollisuuden keskusliiton päämajan edustalle asettamamme pommi oli surmannut yövartijan, onnettoman surkimuksen, joka oli jo pääsemässä eläkkeellekin. Hän oli noussut polkupyörältään huomattuaan kassin ja saanut huonoksi osoittautuneen idean työntää nenänsä siihen.
Luimme lehdistä, että hän oli polkenut paikan ohi joka ilta. Emme vain olleet tsekanneet asiaa. Meillä oli tärkeämpääkin tekemistä: piti rehvastella baareissa muiden järjestämillä tempauksilla.
Arvosteluja
Massimo Carlotto on jossain määrin tunnettu noir – tyyppisten jännitysromaanien kirjoittaja Euroopassa ja nyttemmin jo Amerikassakin useampien käännösten ansiosta. Hänen teoksiaan on käännetty ainakin ranskaksi ja englanniksi. Arrivederci amore, ciao on ilmestynyt Brittein saarten ohella myös Yhdysvalloissa ja Kanadassa nimellä The Goodbye Kiss (2005); Ranskassa otsikolla "Arrivederci amore".
The New York Times Book Rewiev: "Although he lacks the diabolical charm of Patricia Highsmith's Tom Ripley, Pellegrini is a smart guy. (...) (A) narrative voice that in Lawrence Venuti's translation is cold and heartless -- but, in a creepy way, fascinating".
The Phoenix:" Carlotto is the reigning king of Mediterranean noir".
The Globe and Mail:"This is a suberb character study and a searing and jaded vision of Italian society".
London Rewiev of Books: "More than merely hard-boiled, his novels are sexy, seedy, cynical and nihilistic, but with moments of idealism".
The Kirkus Rewiev: "A nasty explosive little tome warmly recommended to fans of James M. Cain for its casually brutal amorality and truly astonishing speed".
Tuotanto:
Il Fuggiasco, 1995, Le irregolari, 1996, Arrivederci amore, ciao, 2001, ( The Goodbye kiss, USA, 2006), La veritá dell'Alligatore,1997, Il misteri del Mangiabarche,1998, Nessuna cortesia all'uscita,1999, Il corriere colombiano, 2001 ( The Columbian mule , UK 2003) Il maestro dei nodi, 2002 ( The master of knots, UK 2004) L'oscura immensitá della morte,2004 (Death's dark abyss, USA, october 2006 ) Niente, piú niente al mondo (2004) ja Nordest ( Marco Viadettan kanssa 2005 syksyllä)
Carlottolle on myönnetty Dessi-palkinto 1999 ja erityismaininta Scerbanenco-palkinnon jurylta 1999, 2004 myös itse palkinto.
Arrivederci amore, ciao on tämän vuoden helmikuusta saakka pyörinyt myös Italian elokuvateattereissa, ohjaus Michele Soavin. Aikaisemmin Carlotton omaelämäkerrallinen romaani Il Fuggiasco on sekin filmatisoitu, ohjaajana Andrea Manni. Elokuva on valmisteilla myös romaanista L'immensa oscuritá della morte. Kirjailijan seuraava teos La terra della mia anima on juuri ilmestynyt ja saatavissa nettikirjakaupopista. Carlotto on tehnyt vuonna 2005 kustantajansa kanssa sopimuksen viidestä seuraavasta romaanista. Hän on kirjoittanut myös näytelmiä ja esseitä sekä rikossarjan radiolle.
Elämäkertatietoja
Massimo Carlotto (s. 1956) Padovassa. Hän kiinnostui äärivasemmiston toiminnasta jo 13-vuotiaana partiolaisena ja ryhtyi Lotta Continuan, ulkoparlamentaarisen vasemmistoryhmittymän militantiksi. Vuonna 1976 hän löysi 25-vuotiaan opiskelijatytön, Margherita Magellon, jota oli puukotettu 59 kertaa. Carlotto kutsui paikalle poliisit, jotka pidättivät hänet epäiltynä. Hän sai 18 vuoden tuomion.
Asianajajansa neuvosta hän pakeni välttääkseen vankilan eläen lainatuilla henkilöllisyyksillä vuosina 1982–85 Pariisissa, mistä siirtyi sittemmin Etelä-Amerikkaan. Pakolaisuutensa vuosina hän sai tukea kansainvälisten poliittisten pakolaisten yhteisöltä ja hänen perheensä auttoi häntä taloudellisesti.
Carlotto teki erilaisia töitä (pizzanmyyjä, kääntäjä, tutkija) milloin se oli mahdollista. Lopulta Meksikossa hänen asianajajansa kavalsi hänet ja Carlotto – jouduttuaan ensin mm. kidutetuksi – oli pakotettu palaamaan Italiaan kärsimään vankilatuomiotaan.
Vuonna 1986 Massimo Carlotto päätyi kansainvälisen huomion kohteeksi, kun hänen puolustuskampanjansa sai taakseen mm. Jorge Amadon ja Norberto Bobbion. Scotland Yardin asiantuntijat pitivät Carlotton tuomiota perusteettomana ja Italian presidentti armahti Carlotton vuonna 1993. "Tapaus Carlottoa" käsiteltiin oikeusistuimissa kaikkiaan 11 kertaa, asian kimpussa työskenteli 80 tuomaria ja sitä on myös tutkittu oikeushistoriallisesti kiinnostavana juttuna.
Carlotton kirjailijanura alkoi miltei heti vankilasta vapautumisen jälkeen. Hänen ensimmäinen romaaninsa Il fuggiasco on elämäkerrallinen ja kuvaa miltei kahdeksaatoista vuotta pidätyksen ja presidentin armahduksen välillä. Nykyisin hän asuu Cagliarissa, Sisiliassa, kirjoittamisen ohella avustaen konsulttina viranomaisia ammatti- ja poliittisen rikollisuuden tutkimuksissa.
Brian Oliverin haastattelussa The Observerissa 30.1.2005.
"I'm not interested in the good guys winning"
(Lyhennelty ote)
Carlotto käytti hyödyksi kuuden vuoden vankeutensa ajan. Hän toimi kilpailevien ryhmien välisenä neuvottelijana, sai arvokkaita tuttavuuksia järjestäytyneen rikoksen maailmasta ja kirjurina hän kirjoitti kirjeitä ja asiakirjoja vankilatovereittensa puolesta. Nyttemmin hän käyttää yhteyksiään saadakseen aikaan enemmän todellisuuden tuntua kuin useimmissa hard core – kirjoissa (…).
"En ole koskaan sepittänyt tappamista", hän sanoo. "Jokaisella kuolemalla, josta olen kirjoittanut, on yhteytensä todellisuudella tapahtuneeseen surmatyöhön. Olen lukenut ruumiinavauspöytäkirjat ja haastatellut murhaajia luottamuksellisesti. Tämä on minun tapani dokumentoida, mitä nykypäivän Italiassa on tekeillä.
"Noir-kirjaijat puhuvat ajankohtaisesta sosiaalisesta ja poliittisesta tilanteesta. ; he regoivat hyvin nopeasti alamaailmassa tapahtuviin muutoksiin. Italiassa Välimeren noiria sanotaankin tosikirjallisuudeksi. Jopa toimittajat soittelevat minulle ja kyselevät, mitä oikein on tekeillä, kun he kirjoittavat rikoksista. Journalismi on myös muuttunut. Italia on menettänyt todellisuudentajunsa , kun kukaan ei enää luota viralliseen 'totuuteen'.
Italiassa tarinoiden keksiminen on nykyisin harvinaista. Useimmiten ne ovat tosia. Vain nimet muutetaan. Siksi nämä kirjat ovat niin suosittuja."
Carlotto mainitsee, että Välimeren noir- suunnan kirjailijoita on tusinan verran. Pari heistä on kuollut viimeisen neljän vuoden aikana, mutta heidän teoksiaan käännetään englanniksi: Ranskalais-italialainen Jean Claude Izzo, jota Carlotto arvostaa eniten ja katalonialainen Manuel Vázquez Montalbán. Mitä paremmin Carlotton käännökset myyvät, sitä enemmän noir-kirjailijoita käännetään. Kaikkein suosituin heistä on sisilialainen Andrea Camilleri, jonka myynti Italiassa on 200 000–300 000; Carlotton myyntiluvut eivät jää paljon jälkeen.
Carlotton toisen englanniksi käännetyn kirjan The Master of Knots tapahtumat on sijoitettu Genovan vuoden 2001 G8- kokouksen mielenosoitusten taustaan. Romaani sukeltaa syvälle S&M-, snuff-elokuvien, katoavien omaisten ja prostituution maailmaan (…). "
www.massimocarlotto.it
]]>
